Uimahypyt

YLEISTÄ

Uimahypyt on esteettinen arvostelulaji, jonka pohja on pitkälti voimistelussa. Uimahyppääjältä vaaditaan räjähtävää voimaa ja nopeutta sekä liikkuvuutta, rytmitajua, avaruudellista hahmotuskykyä ja rohkeutta. Kuivaharjoittelu on olennainen osa uimahyppyjä, ja suuri osa harjoittelusta tehdäänkin muualla kuin vedessä.

 

TELINEET

Uimahyppyjä suoritetaan kilpailuissa yhden ja kolmen metrin ponnahduslaudoilta sekä kerroksilta, joiden korkeudet ovat 5, 7,5 ja 10 metriä. Kerroksilla nuorten kilpailuissa hyppyjä suoritetaan myös 5 ja 7,5 metrin telineiltä, mutta Olympialaisissa ja aikuisten maailmanmestaruuskilpailuissa kaikki kerroshypyt on suoritettava 10 metristä.

 

SUORITUSTAVAT

Suoritustapoja uimahypyssä on neljä, ja niitä merkataan seuraavilla kirjaimilla:

A = suorinvartaloin

B = taittaen

C = kerien

D = suoritustapa vapaa

 

SUUNNAT

Uimahyppyjä suoriteaan neljään eri suuntaan. Lisäksi tehdään kierteitä ja käsinseisonnasta lähteviä hyppyjä. 

Hyppyryhmät:   

  • eteenpäin (100)
  • taaksepäin (200)
  • ulospäin (300)
  • sisäänpäin (400)
  • kierre (500)
  • käsiltä (600)

Eteenpäin lähtevissä hypyissä kasvot ovat alussa veteen päin ja pyörintä tapahtuu eteenpäin.

Taaksepäin lähtevissä hypyissä selkä on altaan suuntaan ja pyörintä tapahtuu taaksepäin.

Ulospäin lähtevissä hypyissä lähtösuunta on eteenpäin, mutta pyörintä tapahtuu taaksepäin.

Sisäänpäin lähtevissä hypyissä alkuasento on selkä altaaseen päin, mutta pyörintä tapahtuu kuitenkin eteenpäin.

Kierrehyppy sisältää nimensä mukaan vähintään puoli kierrettä. Kierteen voi tehdä kaikkiin hyppysuuntiin.

Käsinseisonnasta lähteviä hyppyjä suoritetaan vain kerroksilta. Näytettyään vakaan käsilläseisonnan hyppääjä voi lähteä suorittamaan hyppyä eteenpäin, taaksepäin, ulospäin tai kierteellä.

 

YKSILÖ- JA PARIHYPYT

Uimahypyt on pääasiassa yksilölaji, ja monelle hyppääjälle yksilökilpailut ovat päätavoitteena. Lisäksi hyppyjä voidaan kuitenkin suorittaa myös pareittain, ja tätä kutsutaan synkroksi.

Synkrohypyissä molemmat hyppääjät suorittavat saman hypyn, ja tavoitteena on tehdä hypyt mahdollisimman samaan aikaan ja mahdollisimman samalla tavalla. Tuomarit arvostelevat synkrokilpailuissa molempien hyppääjien yksilösuoritusksen sekä hyppyjen samanaikaisuuden ja samankaltaisuuden. Mitä paremmin hyppääjät suorittavat hyppynsä yhtä aikaa, sitä paremmat synkropisteet ovat tiedossa.

Perinteisissä parihypyissä parin muodostaa kaksi naista tai kaksi miestä. Synkroja hypätään kuitenkin myös sekaparina: mies ja nainen yhdessä.

 

HYPPYNUMEROT

Uimahyppykilpailussa jokaisella hypyllä oma numerokoodinsa. Numeroita jokaisessa koodissa on vähintään kolme, kierrehypyissä neljä ja perässä seuraa suoritustavan kertova kirjan.

Ensimmäinen numero kertoo hyppyryhmän eli hypyn suunnan. Voit katsoa eri hyppyryhmien numerot ylempää otsikon Suunnat alta.

Toinen numero muissa kuin kierrehypyissä on lähes aina nolla, koska hyppyjä suoritetaan harvemmin lentävänä. Kierrehypyissä ja käsinseisonnasta lähtevissä hypyissä toinen numero kertoo hypyn suunnan.

Kolmas numero kertoo puolikkaiden volttien määrän. Numero 1 tarkoittaa siis puolikasta volttia. Jos viimeinen numero on parillinen, on kyseessä tasavoltti.

Neljäs numero kertoo puolikkaiden kierteiden määrän. Numero 1 tarkoittaa siis puolikasta kierrettä.

Koodin perässä on kirjain, joka kertoo missä asennossa hyppääjä suorittaa voltit (ks. ylempänä otsikko Suoritustavat).

Lue lisää: